18.12.2019

Uusi liikkumisen suositus yli 65-vuotiaille korostaa lihasvoiman ja tasapainon merkitystä.

UKK-instituutin julkaisema uusi, Viikoittainen liikkumisen suositus yli 65-vuotiaille tiivistää terveyden kannalta riittävän viikoittaisen liikkumisen määrän ja antaa esimerkkejä liikkeen lisäämiseen arjessa. Kymmenen vuotta käytössä ollut liikuntapiirakka yli 65-vuotiaille on samalla muuttunut 65+ liikkumisen suositukseksi.

Ikäihmisten suosituksessa painotetaan aikaisempaa enemmän lihasvoimaa ja tasapainoa, joilla on vaikutusta erityisesti arjessa selviytymiseen, liikkumiskykyyn sekä esimerkiksi kaatumisten ehkäisyyn. Suositus korostaa liikkumisen monipuolisuutta. Tavoitteena on toimintakykyä ylläpitävä tai parantava liikkuminen. Suositus mukailee lokakuussa julkaistua aikuisten liikuntasuositusta. Merkittävin ero on siinä, että ikäihmisten suosituksessa painotetaan enemmän lihasvoimaa ja tasapainoa. Tutkimusten mukaan näihin panostaminen helpottaa arjessa selviytymistä ja liikkumista sekä ehkäisee kaatumisia.

HUR on ollut mukana rakentamassa voimaa ja hyvinvointia 65+ liikkujille jo kolmen vuosikymmenen ajan. Tuoreimpana esimerkkinä Kaatumisten ehkäisy -konsepti, joka on valmis ammattilaisen työkalu voima- ja tasapainoharjoittelun ohjelmoimiseksi. Konsepti sisältää vaikuttavuuden arvioinnin mittarit sisäänrakennettuna HURin älylaitteiden ohjelmistoon. Konseptin toimivuus on myös testattu Oulunkylän kuntoutuskeskuksessa Helsingissä ja tutkimuksen tulokset raportoitu Europan liikuntatieteen kokouksessa kesällä 2019. Ylpeänä ja ilolla tarjoamme HURin ratkaisun käyttöösi edistämään yli 65-vuotiaiden liikkumisen suosituksen tehokasta jalkauttamista viikoittaiseen arkeen.

Liikkumisen suositus yli 65-vuotiaille on luettavissa tästä linkistä.