08.11.2018

Älykkäällä voimaharjoittelulla parempaa toimintakykyä tehostetussa palveluasumisessa

”Kyllä nää on sitten mahtavia vehkeitä”, huudahtaa Tampereen Toukolan palvelutalon asukas Ritva Koivukangas ja irvistää ja ojentaa vielä kerran käsiään HUR:n SmartTouch -työntölaitteessa eteenpäin. Samaan aikaan fysioterapeutti Saku Suominen neuvoo Ritvan kuntosalikaveria Mikko Lehtistä nyrkkeilysäkin kanssa. Suominen on tullut tällä kertaa neljän talon asukkaan kanssa kuntosalille. - Kaikki täällä tehdään teille itsellenne, Suominen huikkaa.

Ritva Koivukangas on saanut kuntoutuksella ja säännöllisellä ja systemaattisella kuntosaliharjoittelulla elämänilonsa takaisin.

- En pääsyt aikaisemmin kääntymään sängyssä ilman hoitajien apua tai sängystä ylös, eivätkä kädet ollenkaan toimineet vielä hetki sitten. Nyt nousen seisomaan ja pystyn myös ottamaan tavaroita pöydältä, hän näyttää ja nostaa samalla palloa ylöspäin.

- Ritvan käsissä ja jaloissa voimatasot olivat hyvin heikot keväällä 2018. Voimaharjoittelu aloitettiin toukokuun lopulla ja siitä kahden kuukauden päästä alkoi näkymään isoja muutoksia, josta seurasi seisomaannousujen onnistuminen ja käden toimintojen paraneminen, Suominen kertoo.

Ritvalla ja monella muulla Saku Suomisen asiakkaista toimintakyky on parantunut huomattavasti sen jälkeen, kun säännöllinen voimaharjoittelu on aloitettu. Toukolan palvelutalo valmistui Tampereen Koukkuniemeen vuoden vaihteessa ja uusi HUR:n SmartTouch-kuntosalilaitteilla varustettu sali avattiin toukokuussa.

Ritva Koivukangas on saanut uutta sisältöä elämäänsä säännöllisellä voimaharjoittelulla.- Käymme noin kahdenkymmenen asukkaan kanssa täällä kaksi-kolme kertaa viikossa. Enemmänkin olisi tulijoita, Suominen sanoo.

Koukkuniemen palvelutalojen fysioterapeuttien aloitteesta Toukolan uudelle kuntosalille hankittiin erityisesti ikääntyvien harjoitteluun soveltuvat HUR:n SmartTouch-paineilmalaitteet. Laitteet ovat suurelta osin esteettömät ja liikkuminen laitteisiin on helpompaa kuin perinteisempiin kuntosalilaitteisiin.

- Älyteknologia auttaa paljon fysioterapeutin työssä. Pystyn suunnittelemaan ohjelmat asiakkaan älyrannekkeisiin valmiiksi ja laite tunnistaa käyttäjän, Suominen kertoo.

- Lisäksi saan harjoittelusta kaikki tiedot talteen ilman, että minun pitää kirjata harjoitellessa ylös asioita. Tilastoista hyötyvät asiakkaat, omaiset, työntekijät ja talon johto. Sieltä näemme suoraan asiakkaan voimaharjoittelun vaikuttavuuden, ja näemme miten se auttaa arjen toiminnoissa. SmartTouch -teknologialla varustettu laite ilmoittaa käyttäjälle, kuinka monta toistoa kulloinkin tehdään ja kuinka pitkä tauko pidetään.

- Itse en ymmärtäisi pitää näin pitkää taukoa, mutta onneksi kone piippaa, Koivukangas nauraa.

- Näin ikäihminen pystyy itse tekemään laitteessa juuri oikean määrän toistoja. Toki jos jaksaa tehdä enemmän toistoja, niin kannustamme ja pyrimme aina nousujohteiseen harjoitteluun, Suominen kertoo.

Usealla Toukolan asukkaista on haasteita kävelyn ja päivittäisten siirtymisten kanssa. Näin myös Seija Pekkisellä, jonka lempilaite salilla on ehdottomasti NuStep, istuma-asennossa käytettävä crosstrainer. Pekkisen oikeassa kädessä ei ole kuin vähän aktiivista liikettä sormien ja ranteen alueella toispuolihalvauksesta johtuen.

- Olen kovasti tykännyt tästä kuntosaliharjoittelusta. Tuo vihreä NuStep on paras, sillä saadaan myös liikkumattomalle kädelle liikettä. Kun täällä käy, tulee pirteämpi olo, Pekkinen vakuuttaa.

- NuStep mahdollistaa ylä- ja alaraajojen nivelien ja lihasten harjoittamisen sekä sydän- ja verenkiertoelimistön kuormittamisen istuma-asennossa. Lisäksi ikäihmisillä vuorotahtisen liikkeen harjoittelu tukee kävelyä. Laite oli tämän uuden kuntosalin laitehankinnoista ykkönen, jonka halusimme, Suominen jatkaa. Tampereen kaupungin ikäihmisten palvelulinjan kehittämispäällikkö Marjut Lindell on saanut uudesta kuntosalista positiivista palautetta niin asukkailta, omaisilta kuin henkilökunnaltakin.

- Pari viikkoa sitten sain eräältä omaiselta palautteen, että tuntuu hyvältä, että ikäihmisillekin on moderneja laitteita ja asianmukaisia paikkoja, ihan kuntosalin näköisiä paikkoja. On hienoa, että ikäihmisiin panostetaan, Lindell kertoo.

- Vaikka älyteknologialla varustetut kuntosalilaitteet olivat kalliimpia kuin tämäntyyppiset hankinnat meillä yleensä, ne varmasti maksavat itsensä kohtuullisen nopeasti, Lindell arvioi.

Teksti ja kuvat: Helena Collin/Liikuntamedia


Ritva Koivukangas ja Mikko Lehtinen treenaavat HUR:n SmartTouch -kuntosalilaitteilla.
 


Fysioterapeutti Saku Suominen auttaa Seija Pekkilää NuStep-laitteessa.


Toukolan palvelutalon asukkaat Ritva Koivukangas, Mikko Lehtinen, Laila Aho ja Seija Pekkinen käyvät uudelle kuntosalilla kaksi kertaa viikossa harjoittelemassa. Harjoitusta ohjaamassa ovat hyvinvointiavustaja Valtteri Liimatainen sekä fysioterapeutti Saku Suominen.